Kulotus sopii hoitotoimenpiteenä niitetyille
ja laidunnetuille sekä kunnostettaville
perinnebiotoopeille. Kulotuksen
tarkoituksena on poistaa alueelle kertynyttä
kuloheinää ja kariketta, ja edistää uutta kasvua
sekä helpottaa vuotuisia hoitotoimia. Polttaminen
vapauttaa ravinteita, joten rehevöitymisen
estämiseksi tarvitaan tehokasta jatkohoitoa,
kuten niittoa tai laidunnusta. Myös niittylajistoa
tukahduttavaa tiheää katajikkoa voidaan
poistaa polttamalla. Nummilla kulotus on ollut
perinteinen tapa hoitaa laidunaluetta. Yhdellä
toimenpiteellä on saatu kuriin aluetta valtaavat
pensaat ja katajat sekä uudistettua vanhat kanervat.
Kulotusta on käytetty myös tiheän ruovikon
hävittämisessä rantaniityiltä, koska se on nopea
ja tehokas tapa hävittää ylivuotinen kasvusto.
Perinnebiotooppien eliölajit
hyötyvät kulotuksen kasvupaikkaa
kuivattavasta vaikutuksesta. Kulotus
voi olla kuitenkin tuhoisaa joillekin perinnebiotooppien
kasveille, hyönteisille ja pieneliöille,
joten polttamattomiakin laikkuja on tarpeen
jättää. Kulotus tulee tehdä aikaisin keväällä,
jolloin maaperä on vielä ainakin osittain roudassa.
Tällaiselle ”kylmäpoltolle” arkoja kasveja
on melko vähän. ”Kylmäpolton” seurauksena
mätästävät heinät niukentuvat ja maarönsylliset
kasvit runsastuvat. Kun maaperä on roudatonta
ja kuivaa, polton lämpötilaa nostavat vaikutukset
ulottuvat maaperän pintakerrokseen asti.
Monet lajit kärsivät tällaisesta ”kuumapoltosta”,
joten se ei sovellu jokavuotiseksi hoitotoimeksi.
Sen sijaan ajoittaiset ”kuumapoltot” jäjittelevät
luontaisten kulojen vaikutuksia luontoon.
Niitto
on niittyjen perinteisin hoitomuoto.
Nykyään perinnebiotooppien
niittäminen on vähentynyt ja niitosta
hyötyvä monimuotoinen kasvillisuus ja eliölajisto
ovat häviämässä.
Niiton ja niittoaineksen poiskeruun tavoitteena
on lisätä perinnebiotoopin avoimuutta ja valoisuutta
sekä vähentää maaperän ravinteisuutta.
Niiton myötä kookkaan ja rehevöitymisestä
hyötyneen kasvillisuuden kilpailumahdollisuudet
heikkenevät ja tilalle saadaan matalakasvuista,
valosta ja lämmöstä hyötyvää kasvilajistoa.
Samalla runsastuvat myös lukuisat niityillä elävät
päivä- ja pikkuperhoset, mesipistiäiset ja kovakuoriaiset.
Hoitotulokseen ja perinnebiotoopin lajirunsauteen
vaikuttavat niitossa käytettävät menetelmät
ja välineet, niittoajankohta sekä niittokertojen
määrä.
Kaulaus
Peruskunnostuksen tavoitteena on palauttaa
hoitamattomana ollut perinnebiotooppi
mahdollisimman lähelle alkuperäistä
tilaa. Peruskunnostus on välttämätöntä
mm. ruovikoituneilla ja pensoittuneilla rantaniityillä,
heinän ja taimikon tai katajien valtaamilla
kedoilla sekä tuoreilla niityillä ja metsittyneillä
hakamailla. Peruskunnostukseen kuuluvat
puuston ja pensaiston raivaus sekä tehostettu
ei-toivotun kasvillisuuden poisto.
Peruskunnostus parantaa usein jo lyhyessä ajassa
alueen olosuhteita ja edesauttaa niittyeliöstön
palautumista. Kunnostetulta alueelta voi löytyä
siltä hävinneiksi luultuja kasveja, jotka ovat sinnitelleet
muun varjostavan kasvillisuuden joukossa
tai maaperän siemenpankissa. Lajistoa voi
levitä kunnostetulle alueelle myös läheisiltä niityiltä
ja pientareilta.
Kunnostettavan perinnebiotoopin muuttuminen
perinteisessä hoidossa olleen kaltaiseksi kestää
usein pitkään. Kasvillisuuden rakenne voi
palautua noin kymmenessä vuodessa, jos umpeenkasvaneen
niityn kasvilajisto on pääosin
tallella. Runsasravinteisilla paikoilla kasvillisuus
ei kuitenkaan aina palaudu entisen kaltaiseksi
tehokkaasta jatkohoidosta
huolimatta.
http://www.mmm.fi/attachments/ymparisto/5jQzXKMNb/3_peruskunnostus.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti